sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Ensimmäisten viikkojen tapahtumia

Ennen 1.9. pidettyjä juhlallisia avajaisia ehtivät suomalaisen koulun oppilaat tutustua toisiinsa ja uuteen arkeen Tartossa. Parin ensimmäisen viikon aikana kierrettiin katsomassa koulun lähialueita ja ulkoiltiin aina kun tuntisuunnitelmat ja sää sen mahdollisti. Avajaisissa tuli tutummaksi katolisen koulun väki ja syyskuussa on aloitettu yhteinen opetus kansainvälisen koulun kanssa.

21.8. vieraili Tampereen kaupungin edustajia koulullamme keskustelemassa yhteistyökuvioista. Kansainvälisyyshankkeita on siis usealla suunnalla käynnissä ja kehitteillä ja suomalainen koulu pyrkii olemaan edelleen tiiviisti mukana.

3.-4. syyskuuta koulu teki ensimmäisen pidemmän retkensä. Pilistveressä sijaitseva seurakunnan ylläpitämä leirikeskus tarjosi mainiot tilat ja ympäristön kahden päivän leirikoululle. Torstaina tutustuttiin yhdessä kansainvälisen koulun kanssa luonnon ihmeisiin, perjantaina taas keskityttiin suomalaisen koulun kesken uskonnon opetukseen. Päivät sisälsivät myös paljon liikuntaa ja kuvaamataitoa, hieman musisointia ja erilaisia leikkejä. Illalla oli mahdollisuus saunoa ja uida. Suurinta huvia taisi kuitenkin tarjota kyläkeinu, joka saikin melkoista kyytiä välillä. Torstai-illan ohjelmaan kuului myös paikalliseen tilaan ja sen eläimiin tutustuminen. Kiitos kaikille opettajille ja vanhemmille onnistuneesta retkestä!

Tapahtumista nyt myös päivitetyt kuvat!

Ei kommentteja: