maanantai 9. elokuuta 2010

Lukuvuosi 2010-2011 alkaa

Tarton suomalaisen koulun lukuvuosi alkaa maanantaina 16.8. klo 17.00. Kokoonnumme kansainvälisen koulun tiloissa, jonne suomalainen koulu muuttaa ensimmäisen kuukauden aikana. Paikalle on kutsuttu niin opettajat, oppilaat kuin vanhemmatkin.

Lauantaikoulupäivä 29.5.

Yksi lauantaikoulupäivä jäi tehtäväksi aivan viimeisille koulupäiville ja päätimme suunnata luonnonkauniille alueelle Taevaskojalle. Niin oppilaat, opettajat kuin vanhemmatkin nauttivat luonnosta ja eväistä. Patikoinnin jälkeen siirryttiin Käärikun saunalle, jossa olisi vierähtänyt varmasti pidempäänkin saunoessa, uidessa ja makkaraa paistaessa.

Pihakirppis 21.5.

Lämmin perjantai iltapäivä houkutteli koulun pihalle hyttysten syötäväksi eri-ikäisiä kaupustelijoita. Myytävänä oli pieneksi jääneitä vaatteita ja käytöstä poistuneita leluja ja kirjoja. Kauppaa tehtiin ja välillä saattoi käydä nauttimassa mehua ja kakkua sekä Kallen, Viljamin, Matin ja Aleksanterin tekemästä lyhytelokuvasta. Pojat tekivät myös hyvät päivätienestit myytyään useamman kopion elokuvastaan.

Sports day 19.5.

Harjoittelijamme Antti Iivari oli suunnitellut erilaisia leikkejä ja pelejä kaikenikäisille, yhteensä kahdeksan rastin verran. Kilpalajeina oli mm. ”aasin häntä”, mölkky ja kännykänheitto. Lopuksi lastentarhan lapset jännittivät ja hurrasivat, kun opettajat ja vanhemmat taistelivat koulun oppilaita vastaan ranta-jalka-pallossa. Peli taisi päättyä tasatulokseen 1–1. Taistelun tauottua jaettiin kunniakirjat ja kolme parasta kilpailijaa sai myös palkinnon.

Kesäretki Koillis-Viroon 17.–18.5.

Ensimmäisenä päivänä kävimme Peipsin rannalla, Kohtla-Nõmmen palavakivimuseossa, Kuremäen luostarissa ja Toilan merenrannalla. Yöpymispaikaksi oli valittu Toilassa sijaitseva leirintäalue. Toisena päivänä ajoimme katsomaan Toolsen Strutsifarmia ja sieltä jatkoimme Rakveren keskiaikaiseen linnoitukseen, jossa oli kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja tehtävää pikkuritareille ja linnanneidoille. Onneksi sää suosi ja lämpöä riitti.

Härmälän puhallinorkesteri vierailulla 14.5.

Tampereelta saapui bussillinen 5.-9. luokkalaisia soittajia esiintymään Tarttoon. Konsertti pidettiin Katolisessa kirkossa ja konsertin jälkeen oppilaat saivat tutustua toisiinsa. Sitten lähdettiin kiertämään Tarttoa bussilla ja kävellen ja yhteinen iltapäivä päättyi ruokailuun ravintola Mokassa.

Earth week -teemaviikko 26.-30.4.

Kansainvälinen koulu on jo muutaman vuoden ajan tehnyt ympäristöaiheisen teemaviikon kevätlukukaudella. Päiväretki Tallinnaan tehtiin 28.4. ja Tallinnan suomalaisen koulun lisäksi käytiin Energiakeskuksessa sekä eläintarhassa. Vappuaattona oli Tarton kaupunkisuunnistus ja oppilaat kävivät luontoystävällisillä ostoksilla Konsumissa. Ostoksilla kävivät myös Tallinnan koulun oppilaat ja ostoskassien sisältöjä verrattiin etäyhteyden kautta viikkoa myöhemmin. Viikon aikana järjestettiin myös valokuvakilpailu, jonka voitti 3. luokan Matthias.

Vierailu Tartu Descartes’i Lütseumiin 19.3.

Tammikuun lopussa TDL:n opettajia kävi tutustumassa suomalaiseen kouluun ja tuolloin syntyi myös idea vastavierailusta, joka toteutettiin parin opettajan ja oppilaiden voimin maaliskuussa. Parin tunnin vierailun aikana 5. luokan Jonathan ehti opettaa heprean aakkoset ja Juhani puolestaan suomen kielen alkeita.

Vielä kevätlukukauden tapahtumista

Kaikkea ei ennättänyt lukukauden aikana raportoida, joten tässä vielä lyhyttä yhteenvetoa koulun tapahtumista.

Playback & karaoke show 17.3.
Kevään aikana osa oppilaista perusti oman bändin nimeltään ”The Hallitus”. Kansainvälisen koulun perinteinen esiintymisilta antoi uudelle bändille tilaisuuden vetää ensimmäinen keikka. Jokaiselta luokka-asteelta nähtiin oma laulu tai laulu- ja tanssiesitys ja esiintyipä opettajistakin Vesta, Beth ja Juhani.