tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulujuhla 17.12. ja todistusten jako 18.12.

Yhteistä joulujuhlaa vietettiin Saksan kulttuuri-instituutilla. Musiikinopettajamme Vestan johdolla oli harjoiteltu joulunäytelmä, joka perustui elokuvaan Polar Express. Näytelmä sujui koulunäytelmän tapaan ja yleisö oli tietenkin mielissään. Juhlan loppupuolella pukki jakoi lahjat paikallaolijoille ja nautittiin kahvista ja tuoreesta koulun lehden painoksesta.

Perjantaina 18.12. jaettiin oppilaille välitodistukset. Numerot olivat hyviä, joskin keväällä voi jokainen vielä parantaakin. Joululomalla pitää kuitenkin unohtaa koulutyö ja nauttia lomasta!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Talviretki 15.12.

Talviretki suuntautui tänä vuonna Elistveren eläinpuistoon. Hyytävän pakkasen takia kierroksesta tuli varsin nopea ja lyhyt ja enemmän aikaa kului lämmitellessä tulen äärellä teetä hörppien. Puussa makoilevat ilvekset ja karhun näkeminen kädenmitan päästä olivat mieleenpainuvimpia asioita. Moni opettajakin kehui oppineensa jotain uutta, joten oppia saivat kaikki osallistuneet. Paluumatkalla poikettiin vielä näkötornissa.

Linnakodaniku muuseum 13.12.

Suomalainen koulu sai kutsun esitellä suomalaista joulua yhdessä Tarton keskustan museoista. Tarton kaupunki halusi esitellä adventtiaikana pohjoismaisia jouluperinteitä ja oppilaamme antoivat esimerkin suomalaisen jouluaaton vietosta pienen näytelmän muodossa. Yleisö piti näkemästään ja moni tuli esitykseen jälkeen kertomaan, että oppi myös jotain uutta. Samalla juhlistimme Lucian päivää.

Adventtimyyjäiset 5.12.

Niin suomalainen kuin kansainvälinenkin koulu osallistui jo perinteiseen tapaan katolisen koulun järjestämiin adventtimyyjäisiin. Oppilaat, opettajat sekä vanhemmat olivat valmistaneet erilaisia koristeita ja esineitä kaupattavaksi sekä leiponeet suolaisia ja makeita myytäviä kahvion puolelle. Kauppa kävi hyvin ja saimme kerättyä rahaa tulevia retkiä varten. Nähtiinpä myyjäisvilinässä aikaisin liikkeellä ollut joulupukkikin.

Taidenäyttelyn avajaiset 30.11.

Turu infopunkt asetti kymmenkunta talviseen Tarttoon liittyvää työtä esille, jotka suomalaisen ja kansainvälisen koulun oppilaat olivat tehneet kuvaamataidon tunneilla. Kuvattuna oli sekä rakennuksia, eläimiä että maisemia ja värikylläiset työt houkuttelivat näyttelyn avajaisiin mukavasti vierailijoita.

Talent Show 14.10.

Vuoden 2009 Talent Showssa nähtiin sekä häikäisevää taikuutta että sirkustaitoja kuin myös loistavia laulu- ja soittoesityksiä unohtamatta hykerryttävää stand up -komiikkaa. Kisan voittajakolmikko valittiin äänestyksen kautta, mutta voiton sijaan tärkeintä taisi olla tilaisuus näyttää kykynsä sekä leppoisa yhdessäolo.

Opettajien päivä 9.10.

Lokakuussa oppilaille annettiin mahdollisuus ”leikkiä” opettajaa. Päivän aikana saivat kaikki halukkaat kokeilla kykyjään luokan edessä sekä liikuntasalissa ja hyvin nuoremmat opet hommistaan selvisivät. Saapa nähdä, innostuuko joku tulevaisuudessa opiskelemaan opettajaksi.

Muutamia syksyn kohokohtia

Näin lukukauden lopuksi on mukava katsoa taaksepäin ja muistella menneitä tapahtumia. Suurimmista kohokohdista on nyt myös kuvia nähtävillä - käykää katsomassa!